sunnuntai, 23. heinäkuu 2023

Japan!!

Heipparallaa.. tässä kirjoittelee 2023 - Jenny!! Olin jo ehtinyt unohtaa tän blogin olemassaolon, kunnes yhtäkkiä se tuli mieleeni ja päätin kokeilla onneani tilin sisään pääsemisessä. Noh täällä sitä ollaan! :D

Olin alkanut jopa tekemään uutta blogipostausta japanin reissusta.. mut en ollut koskaan tehnyt sitä julkaisuvalmiiksi xD Tässä postaus reissusta jota olen nyt täydentänyt.


Eli olin kesällä 2015 japanissa! Aivan huimaa!

Matka oli ensimmäinen kunnon ulkomaanmatka minulle ja reissu oli unohtumaton!

Lentokoneessa olo oli minulle aivan uutta, mutta se oli ihan ok. Meno-lento japaniin oli hieman ns. huonompi kuin tulo-lento, koska oli enemmän ilmakuoppia ja laskeutuminen oli töyssyisempi kuin palatessa. Mutta ehyenä tässä ollaan.

Pari ensimmäistä aamua meni miettiessä että "ainiin en olekaan suomessa" :D.

Ensimmäinen viikko meni melko erikoisen hitaasti, kaikki oli niin uutta ja ihanaa.. aika tuntui menevän sopivalla vauhdilla. Päästiin käymään monissa vanhoissa rakennuksissa ja kaupungeissa joissa oli tosi paljon kaikkea jännää nähtävää. Minulla oli kamera ja puhelin matkalla mukana, mutta koska minulle oli suomesta ostettu vääränlainen adapteri niin se ei toiminut hotelleilla.. en siis saanut ladattua kyseisiä elektroniikka-välineitä. Kuvat siis jäivät hieman vähemmälle kuin oli tarkoitus. 

Kommentti tähän nykyiseltä minulta.. ne vähäisetkin kuvat reissusta katosivat.. Olin poistanut kuvat kamerasta ja puhelimesta, sen jälkeen kun olin siirtänyt kuvat läppärille. No ei olis kannattanut, sillä tietokoneeni meni rikki ja KAIKKI mun kuvat.. myös japanin reissun kuvat katosivat. Joten reissusta mulla on enää jäljellä vain pari kuvaa, jotka reissukaverit lähettivät mulle.

Mitäs tästä opimme... TALLENTAKAA KUVANNE AINA USEAMPAAN KUIN YHTEEN PAIKKAAN!!

Tässä joitain kuvia mitä tosiaan mun reissukaverit on jakaneet mulle.

Fuji vuori

20180115_222759.jpg


Hiroshiman rauhanmuistomerkki

InShot_20190131_170936081.jpg


Tokion yöelämää

InShot_20190131_171713662.jpg


Kinkaku-ji -temppeli Kiotossa

InShot_20190131_171851042.jpg



Hachiko patsas, Tokio

InShot_20190131_171250841.jpg


Nara park

Screenshot_20230723_202023.jpg



Sitten itse syy miksi tällä reissulla oltiin..

InShot_20190131_170521082.jpg

Harrastin tosiaan partiota ja olin mukana maailmanlaajuisella partioleirillä eli World scout Jamboreella. Ennen itse leiriä oli mahdollista lähteä kiertämään japania. Lennettiin tosiaan Tokioon ja siitä kierreltiin pitkin japania viikko. Reissu huipentui 2 viikon leiriosuuteen (Kirarahama, Yamagutchi).

Leirillä meillä oli erilaisia aktiviteetteja. Oli esimerkiksi kulttuuripäivä, jolloin jokainen leiri laittoi oman maan herkkuja/ruokaa esille ja niitä tarjottiin muun maalaisille. Itsekin sai sitten kiertää muiden maiden herkkuja maistelemassa.

Ohjaajat keksivät meille myös haasteeksi, että se joka EI pala auringossa leirin aikana saa palkinnon. Olin itse tosi lähellä palkinnon saamista, mut viimeisellä viikolla paloin. 

Leirillä mulle sattui pikkuinen haaveri porkkanaa pilkkoessa.. sormi aukesi hyvin haha.. ei kuitenkaan tarvinnut tikkejä, vaan selvisi perhoslaastarilla. 

Kokonaisuudessaan matka oli tosi huikea kokemus ja tutustuin siellä yhden tyypin kans ja ollaan edelleen tosi hyviä ystäviä! 

Japaniin haluaisin vielä matkustaa joskus uudestaankin!


Tässäpä olis tiivistys reissusta!  Kiitos kun jaksoit lukea! <3

sunnuntai, 19. heinäkuu 2015

Kesän kulku

Kesäloma on edennyt varsin reippaasti ja pian koittaa jännä reissu, nimittäin partio-reissu JAPANIIN!!!!

#ou mai gaad! #en malta oottaa #eka kunnon ulkomaanmatka

Oon aina halunnu matkustaa Japaniin, ja ylipäätään ulkomaille. Ainoat ulkomaan matkat mitä olen kokenut on: Ruotsi ja Viro, eli ei kovin hehkeää maapallon kiertoa ole ollut, mutta nyt pääsenkin sitten samantien vähän jännemmälle reissulle.

 

Elikkäs juttu on se että joka 4. vuosi järjestetään maailmanlaajuinen Jamboree-tapahtuma partiolaisille, ja tänä vuonna se pidetään Japanissa. Suomesta lähtee melkein 1000 ihmistä!

 

Olen reissussa yhteensä 3 viikkoa

Ensimmäinen viikko vietetään kiertelemällä suunnilleen puoli Japania, kuten alla olevasta kartasta näkee

(punaiset pisteet ovat vierailukohteita ja vihreällä merkitty alue on leiriintymisalue jossa vietämme loput 2 viikkoa)

kioto-kartta2

Lähtö koittaa minulle jo huomenna (20.7.2015) koska menen ensin yöjunalla helsinkiin ja sieltä 21. päivä lentokoneella Tokioon. En oo ikinä ennen lentänyt joten tästä tulee jännää.

Toivottavasti tuun takas yhtenä kappaleena, sano mulle mun kaveri :D

 

Päivitän tänne lisää reissun jälkeen mutta nyt heipsan teille..

 

...To be continued ...

 

 

tiistai, 16. kesäkuu 2015

Kummacon

Oulussa järjestettiin 14.6.2015 tapahtuma nimeltä Kummacon. Se on tapahtuma joka pyörii animen, mangan ja cosplayn ympärillä. Menin sinne kaverini kanssa ja meillä oli tosi kivaa.Päivän aikana otettiin paljon cosplay-kuvia joita oli tosi kiva ottaa koska päivän sää oli todella hyvä.

Kamerana meillä toimi järjestelmäkamera (Canon EOS 1100D)

Tässä pari otosta minusta:

 

                 IMG_4825.jpg  IMG_4894.jpg  IMG_4890.jpg

 

Kuvia on paljon lisääkin, mutta nämä onnistuivat mielestäni parhaiten.

 

Tapahtumassa itsessään emme viettäneet niin paljoa aikaa, mutta myyntipöytiä käytiin kiertämässä ja kyllä sieltä jotain tarttui matkaankin:

1.jpg

Highschool of the dead - pelikortit

 

3.jpg 2.jpg

Super Sonico - figuri

 

Ja lisäksi ostin 4 mangapokkaria. Aluksi oli tarkoitus ostaa vain 3, mutta conin loppupuolella eräs tyttö tuli sanomaan meille että tutkikaa nämä kassit että hän haluaa eroon kaikesta ylimääräisestä, ja että sai tinkiä. Katsoin sitten yhtä pokkaria siinä ja tunnistin sarjan koska minulla on siitä juliste, tyttö sanoi: saat 1,50€:llä jos ostat nyt, ja siinä vaiheessa sitä tietenkin jo kaivettiin lompakkoa laukusta.. hehe =D

 

Conin jälkeen menimme kaverilleni yötä ja otettiin illemmalla vielä pihalla hyttysten seassa lisää kuvia. Hyttysiä oli niin paljon että kuvien ottaminen oli välillä hieman hankalaa, juuri kun oli ottamassa kuvaa niin hyttynen istahtaa jalalle, niskaan tai jonnekin ja joudut odottamaan kärsivänä kuvan ottamisen aikana.

Hyttysiä lukuunottamatta päivä oli kyllä mukava.

torstai, 28. toukokuu 2015

Lehmät ^u^

Muhoksella oli 26.5.2015 lehmien laitumelle lasku-tapahtuma ja muutakin toimintaa meidän koululla. Tapahtuma oli todella mielenkiintoinen koska lehmät pääsivät laitumelle ensimmäistä kertaa pitkän talven jälkeen. Ne pomppivat laitumelle innoissaan, sain pienen videopätkän tapauksesta.

11350294_1108634729162268_750509019_n.jp

Olin tapahtumapäivät navetalla puuhailemassa lehmien parissa ja jotain muutakin jos oli ylimääräistä aikaa. Periaatteessa tapahtuma oli kaksipäiväinen (26. - 27. pv) mutta suurinosa tapahtumasta oli tuolloin ensimmäisenä tapahtumapäivänä.

Navetalla oli tekemistä esimerkiksi: nännikumin heittoa, polkutraktorilla ajoa, heinäpaaliin kirjoitelemista, käsin lypsyä ja tietenkin lehmiin tutustumista.

11267681_1108634665828941_1483724076_n.j 

Saatiin tällaiset lypsydiplomit kun kävi lypsämässä leikkilehmästä "maitoa"

 

Toisena päivänä minulle kuitenkin sattui hieman vahinkoa. Kun olin pesemässä lehmien vesiastioita, eräs hieho hyppäsi selkäni päälle josta sitten se tippui jalkapöytäni päälle. Navetan kumisaappaat minulla oli jalassa mutta ei ne mitkään turvakengät olleet joten vähän kyllä kirpaisi, mutta hiukan myöhemmin siihen ei sattunut paljoa yhtään joten ajattelin että se ei edes osunut kovin pahasti. Muutama tunti myöhemmin siihen alkoi kyllä kunnolla koskemaan ja laitoin siihen ennen navetalta lähtöä kylmägeeliä. Murtumaa en kyllä usko että siinä on koska jalalla pystyy kävelemään mutta kun joku/jokin koskee siihen niin se kyllä sattuu.

Tältä jalka näyttää tapahtumasta yhden päivän jälkeen:

mustelma%2C.jpg

Se näyttää hieman sydämeltä ^_^ Muttajuu sellasta, on ne lehmät silti ihania vaikka tällasta sattuuki :3

 

 

 

 

 

tiistai, 26. toukokuu 2015

Haaveeni toteutuu!

Elikkäs...

Kaikilla varmasti on pienenä ollut jokin haaveammatti.. noh, minulla se oli eläintenhoitaja/jokin vastaava. Sen muoto on hieman muuttunut vuosien varrella mutta eläimiin haaveammattini on aina liittynyt, on se sitten ollut eläintenhoitaja tai delfiinien kouluttaja tai ihan mikä vaan mutta eläinten kanssa olen aina halunnut työskennellä, ja mieleni on edelleen samalla polulla.

Pienenä aina haaveilin suuresta maatilasta jossa olisi paljon erilaisia eläimiä ja nyt tuntuu siltä että haaveeni olisi pikkuhiljaa toteutumassa, sillä tällä viikolla meillä oli valinnat että mitä haluaa alkaa tekemään tulevina kouluvuosina. Vaihtoehtoina oli monenlaista, itse otin 1. polun eli minulla tulee olemaan sekä tuotanto-, että pieneläinhommia ja lisäksi vapaasti valittavista otin maatila töitä ja rakennusjuttuja :) 

11297662_1108634785828929_208583600_n.jp

(Kuva on otettu tänään navetassa kun meillä oli lehmien laitumellelasku-tapahtuma, josta hieman lisää toisessa artikkelissa)

Aluksi yhteishaussa olin ihan varma etten edes pääse opiskelemaan eläintenhoitoa koska sinne on niin paljon hakijoita, ja vieläpä kaksi hyvää kaveriani sai tietää pääsystäni sinne kouluun ennen minua.. koska hekin hakivat OSAOn kouluun, joten he tutkivat nettisivua jolle oli julkistettu kaikki läpi päässeet opiskelijat joka alalta ja löysivät minun nimeni eläintenhoiajat listalta. Toinen heistä lähettää minulle viestiä:

"Jenny nää pääsitki sinne mihin nää halusitki, onnee!"

Olin ihan ihmeissäni viestin saatua koska en tajunnut että tulokset ovat tulleet jo, ja kaverini tosiaankin luuli että minä itsekin tiesin asiasta jo. :D En osannut arvata että pääsisin opiskelemaan juuri sitä mitä olen aina haaveillut, mutta kyllä se oli totta ja olen todella onnellinen!